Powerin tuore tutkimus nostaa esiin ilmiön, josta moni perhe puhuu keittiönpöydän ääressä tai tuntee sisimmässään, mutta harva sanoo ääneen. Peräti 86 % suomalaisista vanhemmista myöntää, ettei heidän oma ruutukäyttäytymisensä tarjoa lapsille hyvää esimerkkiä.
Näytöt valaisevat nykyperheen arkea yhä useammin – niin hyvässä kuin pahassakin. Power Finlandin keväällä 2025 toteuttama Perheen ruutuaikatutkimus paljastaa suomalaisten lapsiperheiden todellisuuden digiarjen keskellä. Tutkimukseen vastasi tuhat lapsiperheen huoltajaa eri puolilta Suomea, ja tulokset pysäyttävät: vain joka kymmenes vanhempi kokee olevansa aidosti hyvä esimerkki lapselleen ruutuajan käytössä.
Älypuhelimista on tullut osa lapsuutta jo ennen kouluikää. Kun 71 % 4–15-vuotiaista käyttää omaa puhelinta, vanhemman esimerkillä on aivan erityinen merkitys.
Hyvä esimerkki ei synny säännöistä yksin
Vaikka monessa kodissa sovitaan ruutusäännöistä, niiden noudattaminen ei yksin riitä, jos lapsi näkee vanhemman viettävän iltoja puhelin kädessä. Sanojen ja tekojen ristiriita jää lapselle helposti mieleen – ja voi herättää ristiriitoja arjessa.
Tutkimuksen tulokset jakautuvat näin:
- 46,8 % vanhemmista arvioi olevansa “enimmäkseen hyvä, mutta ei aina” esimerkki
- 29,6 % myöntää, että he eivät ole paras mahdollinen esimerkki
- 9,7 % sanoo suoraan olevansa huono esimerkki
Yhteensä 86,1 % vanhemmista kokee ruutukäyttäytymisensä esimerkillisyyden vähintään osittain puutteelliseksi.
Pysähtymisen paikka koko perheelle
Powerin mukaan kyse ei ole vain ruuduista, vaan kohtaamisista – niistä hetkistä, jotka jäävät lapselle mieleen. Yritys haluaa tutkimuksellaan muistuttaa, että teknologia voi parhaimmillaan yhdistää perheitä, kun sen käyttöön suhtaudutaan tietoisesti.
Perhekoti.fi:n näkökulmasta tutkimus on arvokas puheenvuoro vanhemmuudesta digiajassa. Se muistuttaa, että lapset oppivat ennen kaikkea esimerkin kautta – ja että jokainen hetki on mahdollisuus valita toisin.
Ehkä juuri tänään voisi olla ilta ilman ruutuja? Lautapelin, kävelylenkin tai iltasadun äärellä syntyy usein se kaikkein tärkein yhteys.
Lähde:
Perheen ruutuaikatutkimus, Power Finland Oy, huhtikuu 2025. Toteutus: Crowst yhteistyössä Power Finlandin kanssa.


