Adoptiolautakunta: Tarve adoptoitujen tukemiselle ja avoimelle tiedonsaannille kasvaa – Suomessa ei välittömiä muutoksia
Ruotsi on julkaissut laajan kansallisen adoptioselvityksen, jonka keskeinen suositus on kansainvälisen adoptiotoiminnan lopettaminen nykyisessä muodossaan. Selvityksen mukaan toiminnan jatkaminen edellyttäisi kokonaan uusia rakenteita ja tiukempaa valvontaa. Vaikka päätöksellä ei ole suoria vaikutuksia Suomeen, nostaa se tärkeän keskustelun myös kotimaisen adoptiotoiminnan kehittämistarpeista.
Adoptiolautakunta pitää Ruotsin esimerkkiä merkittävänä. Maa on ollut yksi maailman suurimmista kansainvälisten adoptioiden kohdemaista – Ruotsiin on adoptoitu noin 60 000 lasta, kun Suomessa vastaava luku on hieman yli 5 000.
Kansallinen selvitys myös Suomeen?
Adoptiolautakunta on esittänyt sosiaali- ja terveysministeriölle (STM) toiveen kansallisen adoptiotoiminnan selvittämisestä myös Suomessa. Selvityksen nähdään tarjoavan mahdollisuuden arvioida järjestelmän toimivuutta ja kehittämistarpeita erityisesti valvonnan, avoimuuden ja adoptoitujen tukipalveluiden osalta.
– ”Kansallisen selvityksen toteuttaminen Suomessa olisi mielestäni hyvin toivottavaa, koska adoptoitujen joukossa on paljon adoptoituja, joilla on verrattain vähän tai ei ollenkaan tietoa omasta taustastaan” toteaa Adoptiolautakunnan puheenjohtaja Irene Pärssinen-Hentula.
Adoptoitujen oikeus tietoon ja tukeen on keskiössä
Adoptiolautakunta korostaa, että adoptoidun oikeus saada tietoa omista juuristaan ja taustastaan on keskeinen periaate, jota tulisi tukea kaikin mahdollisin tavoin. Suomessa adoption osapuolet voivat hakea tukea adoptioneuvonnasta milloin tahansa: olipa kyse lapsuudessa tehdyistä päätöksistä tai aikuisena heräävistä kysymyksistä.
Hyvinvointialueiden perheoikeudelliset yksiköt ja Pelastakaa Lapset ry tarjoavat adoptioneuvontaa. Ulkomailta adoptoiduille on saatavilla lisäksi jälkipalvelua kansainvälisten adoption palvelunantajien kautta, esimerkiksi silloin kun selvitetään syntyperää tai alkuperämaan taustoja.
Vahvempi valvonta ja avoimuus nousseet esiin Euroopassa
Useat Euroopan maat ovat viime vuosina tarkastelleet kansainvälistä adoptiotoimintaa kriittisesti. Esille on noussut tarpeita vahvistaa valvonnan rakenteita sekä kehittää tapoja tukea adoptoituja paremmin koko elämänkaaren ajan. Sama tarve tunnistetaan myös Suomessa.
– ”Adoptiolautakuntaan voi matalalla kynnyksellä olla yhteydessä, jos oman adoption laillisuudesta herää epäily.” sanoo Pärssinen-Hentula ja muistuttaa, että Suomessa tällaisia ilmoituksia on tullut toistaiseksi vain vähän verrattuna muihin Pohjoismaihin.
Pitkä adoptiohistoria tuo vastuuta ja velvollisuuksia
Suomessa kansainvälisiä adoptioita on toteutettu vuodesta 1985 alkaen. Lisäksi Suomi on aikanaan toiminut myös adoptioiden luovuttavana maana. Mahdollinen kansallinen selvitys voisi käsitellä myös näitä historiallisia vaiheita.
Kansainvälisen adoptiotoiminnan muuttuessa maailmalla on tärkeää, että Suomessa käydään avointa, ihmislähtöistä keskustelua siitä, miten varmistamme lapsen edun, adoptoitujen oikeudet ja perheiden tuen myös tulevaisuudessa.
Mitä tapahtuu lapselle, jos adoptio ei ole enää vaihtoehto?
Adoptioiden rajoittamisella tai kansainvälisen adoptiotoiminnan merkittävällä vähentämisellä voi olla kauaskantoisia ja monisyisiä vaikutuksia ennen kaikkea niihin lapsiin, joille adoptio on ollut mahdollisuus päästä pois turvattomista olosuhteista. Vaikka kansainvälisiin adoptioihin liittyy kiistatta eettisiä, juridisia ja historiallisia kysymyksiä – kuten lapsen alkuperän selvittäminen, mahdolliset epäselvyydet luovutusprosesseissa tai kulttuurisen identiteetin rakentumisen haasteet – on samalla muistettava, että monille lapsille adoptio on ollut ainoa tie pysyvään perheeseen ja arkeen, jossa on läsnä huolenpito, koulutus ja tulevaisuuden näkymät. Jos kansainvälisiä adoptioita rajoitetaan voimakkaasti ilman, että samanaikaisesti rakennetaan vahvempia ja lapsilähtöisempiä vaihtoehtoja esimerkiksi lastensuojelujärjestelmissä tai lapsen omassa kotimaassa, voi lopputuloksena olla lasten jääminen pitkäksi aikaa laitoksiin tai epävarmoihin olosuhteisiin. On myös tärkeää huomioida, että kaikissa maissa ei ole tarjolla riittäviä resursseja kodin sisäisiin sijoituksiin tai tukiperhetoimintaan, ja siksi kansainvälinen adoptio on toistaiseksi ollut yksi harvoista väylistä lapsen oikeuden toteutumiselle – oikeuden perheeseen. Rajoitusten vaikutuksia onkin tarkasteltava ennen kaikkea lapsen näkökulmasta: kuinka varmistamme, että jokaisella lapsella on mahdollisuus kasvaa turvallisessa ja rakastavassa ympäristössä, oli se missä päin maailmaa tahansa? Jos kansainvälisestä adoptiosta luovutaan, on löydettävä keinoja tukea lasten hyvinvointia ja elinolosuhteita paikallisesti, mutta samalla on vältettävä se, ettei lapsi jää vaihtoehdottomaan väliinputoajan asemaan aikuisten ratkaisujen seurauksena.
