Yli vuoden kestäneet työehtosopimusneuvottelut yksityisen varhaiskasvatusalan osalta on saatu päätökseen. Sivistan, JHL:n, OAJ:n, SuPerin ja Talentian hallinnot ovat tänään 31.12.2025 hyväksyneet neuvottelutuloksen.
Noin 10 000 työntekijää työllistävälle yksityiselle varhaiskasvatusalalle on tehty kokonaan uusi työehtosopimus ja se tulee voimaan 1.1.2026. Yksityiset päiväkodit ovat tähän saakka noudattaneet Yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimusta. Varhaiskasvatusalan erityispiirteet huomioiva uusi työehtosopimus mahdollistaa myös tulevaisuudessa työehtojen kehittämisen sekä alan työntekijöiden, että työnantajien tarpeet huomioiden.
– Olemme hyvin tyytyväisiä, että pitkään kestäneiden neuvotteluiden tuloksena yksityiselle varhaiskasvatusalalle saadaan vihdoin oma työehtosopimus, sanoo Sivistan työmarkkina-asiantuntija Joona Kaunisniemi.
Yksityisen varhaiskasvatusalan toimintaympäristö on muutenkin muutoksessa, sillä uusi varhaiskasvatuksen palvelusetelilaki astuu voimaan vuoden alusta. Sen tarkoituksena on lisätä perheen valinnan mahdollisuuksia lasten varhaiskasvatuksen järjestämiseksi, parantaa varhaiskasvatuspalvelujen saatavuutta sekä edistää kunnan ja yksityisten palveluntuottajien yhteistyötä. Laki määrittää raamit palvelusetelin arvon määräytymiselle, mutta paljon jää edelleen kuntien päätettäväksi.
– Yleisen linjan mukaiset palkantarkistukset haastavat alaa, koska kunnissa on hyvin vaihtelevat palvelusetelikäytännöt. Uusi laki kuitenkin edellyttää kuntia tarkastelemaan säännöllisesti palvelusetelin arvon kohtuullisuutta muun muassa suhteessa työehtosopimuksissa tapahtuviin muutoksiin. Pallo on nyt kuntapäättäjillä varmistaa, että kunnan kaikki lapset saavat varhaiskasvatukseensa riittävät resurssit, sanoo Sivistan työmarkkinajohtaja Hanne Salonen.
- Yksityisen varhaiskasvatusalan oman työehtosopimuksen neuvottelut alkoivat 17.9.2024 ja saatiin päätökseen 29.12.2025.
- Palkansaajia neuvotteluissa edustavat Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL, Opetusalan Ammattijärjestö OAJ, Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer ja Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia. Työnantajia edustaa Sivistysala ry.
- Yksityinen varhaiskasvatusala työllistää noin 10 000 palkansaajaa. Suomessa asuvista lapsista noin 20 prosenttia on yksityisissä päiväkodeissa, eli vuosittain reilut 40 000 lasta saa varhaiskasvatusta yksityisesti järjestetyissä varhaiskasvatuspalveluissa.
- Alan tyypillisimmät tehtävänimikkeet ovat varhaiskasvatuksen lastenhoitaja, varhaiskasvatuksen opettaja, varhaiskasvatuksen sosionomi ja päiväkotiapulainen.
- Alalla ei ole aikaisemmin ollut omaa työehtosopimusta, vaan toimijat ovat olleet lähinnä Yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksen piirissä. Yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksen noudattaminen yksityisellä varhaiskasvatusalalla päättyy vuoden 2025 lopussa.
- Yksityisen varhaiskasvatusalan työehtosopimus on voimassa 1.1.2026-30.4.2027.


